Atrian naudanteurastus eurooppalaiselle huipputasolle

25.1.2012 8:00 

Atria-konsernin suurinvestointi etenee aikataulussaan. Kauhajoelle reilun vuoden päästä valmistuvan ja Euroopan suurimpiin lukeutuvan nautateurastamon toimintatavat ja teknologia on hiottu eläinten hyvinvoinnin, tuotannon hygienian, tehokkuuden ja työturvallisuuden näkökulmista mahdollisimman korkealle tasolle.

 Kyseessä on suuri satsaus tulevaisuuteen. Kauhajoen teurastamo on valmistuessaan yksi Euroopan suurimmista alan tuotantoyksiköistä. Sitä isompia teurastamoita löytyy ainoastaan Hollannista ja Italiasta. Vuosittainen teurastuskapasiteetti nousee alkuvaiheessa nykyisestä 26 miljoonasta kilosta 40 miljoonaan kiloon.

 – Parannamme yhtiön tuottavuutta ja kannattavuutta kehittämällä tuotannollisia rakenteitamme. Nautateurastuksen keskittäminen on tällä saralla merkittävin hankkeemme. Investoinnilla on merkittävä vaikutus koko konsernin kannattavuuteen, kertoo Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi.

 Keskittämisellä ja Kauhajoen yksikön laajennuksella saavutetaan noin kuuden miljoonan euron vuosittainen kustannussäästö. Atria investoi Kauhajoen nautateurastamon ja -leikkaamon rakentamiseen ja uudistamiseen noin 27 miljoonaa euroa. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2013 alkupuolella.

 Parhaillaan rakennetaan uutta tuotantotilaa sekä uudistetaan ja automatisoidaan olemassa olevia tiloja viimeisintä tuotantotekniikkaa hyödyntäen.

 Lihan laatua kohentaa erityisesti eläimen rauhallinen käsittely ja pistäminen välittömästi tainnutuksen jälkeen. Eettiset näkökulmat on otettu huomioon mm. eläinten kulkureittejä suunniteltaessa, jotta ne tukisivat mahdollisimman paljon eläinten luontaista käyttäytymistä, kertoo Atria-Tekniikan johtaja Tapani Potka.

 Teurastuksen työvaiheistuksen kehittämisellä lisätään hygieniaa ja kohennetaan työturvallisuutta. Tämä luo muun muassa turvalliset ja ergonomiset työasennot haastavaan ja fyysisesti vaativaan teurastamotyöhön. Esimerkiksi sähköiset nostotasot vähentävät työntekijöiden fyysistä rasitusta.

 – Suurimmat työturvallisuusparannukset liittyvät pistoon ja ketjutukseen, jotka ovat selvästi vaarallisimmat vaiheet. Uudessa mallissa vaaranpaikat pystytään minimoimaan tai poistamaan kokonaan. Eläin on paremmin kontrolloituna tai työvaihe tehdään silloin, kun eläin ei liiku, Potka kertoo.

 Hygienian kohentuminen on monien tekijän summa. Prosessisuunnittelun avulla hygieniaan liittyvät yksityiskohdat voitu mahdollistaa ilman merkittäviä kompromisseja. Puhdas pinta on joka vaiheessa mahdollisimman etäällä epäpuhtaista pinnoista.

Uuden yksikön toteuttamisessa lisätään myös energiatehokkuutta ja tehostetaan jätevedenkäsittelyä. Lämmön talteenotto ilmastoinnista ja jäähdytyslaitteistoista parantaa laitoksen energiatehokkuutta. Jäähdytyslaitteistojen lauhdutuslämpöä hyödynnetään esimerkiksi veden lämmittämiseen, jonka kokonaiskulutusta vähennetään huomattavasti tehostamalla työkalujen sterilointia uusilla ohjausmenetelmillä.

Jätevedenkäsittelyssä lisätään kapasiteettia ja tasapainotetaan toimintaa.

– Jäteveden esikäsittelyn tasausallasta suurennetaan, jolloin saadaan tasattua kapasiteettia ja samalla parannettua puhdistustehoa. Lisäksi sekä navetan että karja-autopesulan vesien esikäsittelyä tehostetaan, Potka sanoo.

 Lue lisää projektitiedotteesta.