Atrian mainoskampanja "Susi naudan vaatteissa" herätti keskustelun kotimaisen ruuan puolesta
27.5.2011 9:00
Atria käynnisti toukokuussa mainoskampanjan kotimaisen lihan puolesta. Kampanjan tavoitteena on kertoa suomalaiselle kuluttajalle, miksi ostoskoriin kannattaa valita kotimaista lihaa.
- Kampanja on onnistunut erittäin hyvin - käytetään sitten mittareina huomioarvoa, lukuarvoa tai mainoksesta pitämistä. Etenkin nuoret kuluttajat kiittivät mainosta ajanhenkiseksi, ja se näkyi heidän kohdallaan todella voimakkaana mainoksesta pitämisenä. Olemme saaneet myönteistä palautetta asian nostamisesta pöydälle ja keskustelu on käynyt vilkkaana lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa, toteaa Atria Suomen markkinointi- ja tuotekehitysjohtaja Pasi Luostarinen.
- Eniten keskustelua on aiheuttanut mainoksessa esiin tuotu lihan säteilyttäminen ja antibioottien käyttö. Virallisten tietojen (Evira, WHO, FAO) mukaan elintarvikkeiden säteilytys on luvanvaraisesti sallittua kymmenissä maissa, muun muassa Yhdysvalloissa. EU-tilastojen mukaan myös eräissä EU-maissa lupia säteilyttämiselle on myönnetty ja luvansaaneita tuotteita säteilytetty. Suomessa tuotettuja elintarvikkeita ei säteilytetä. Kun tuotteen laatu hallitaan hyvällä tuotantohygienialla, säteilytykseen ei ole tarvetta.
- Suomessa tuotantoeläimille annetaan lääkkeitä harkitusti sairauksien hoitoon (Liite1). Lääkkeitä käytetään vain eläinlääkärin määräyksestä tarpeeseen, ei ennalta ehkäisevästi. Atria kehittää toimintatapojaan, jotta kansainvälisesti katsoen alhainen antibioottien käyttötarve, hyvä eläintautitilanne ja eläinten hyvinvoinnin tarkka seuranta toteutuu edelleen. Halukkuus maksaa hyvän tuotantotavan lisäarvosta turvaa kotimaisen laatutuotannon edellytykset myös jatkossa. Kuluttajien on helpompaa saada luotettavaa tietoa suomalaisista kuin ulkomaisista tuotantotavoista.
- Emme ole tällä kampanjallamme halunneet hyökätä ketään alan toimijoita vastaan. Tavoitteenamme on jakaa tietoa kuluttajille ja nostaa kotimaisen lihan arvostusta. Kampanjamme perustuu faktoihin, jotka mielestämme kuluttajien tulisi tiedostaa, toteaa Luostarinen.
Lisätietoja antaa markkinointi- ja tuotekehitysjohtaja Pasi Luostarinen. Hänelle voi jättää soittopyynnön: puh. 040 181 7932/Anne Myllykorpi.
Liite 1: Mikrobilääkkeiden kulutus eräissä Euroopan maissa
Lisätietoa liha säteilytyksestä ja antibioottien käytöstä:
evira.fi
who.int/foodsafety/publications
fao.org
Euroopan unionin virallinen lehti
eur-lex.europa.eu/ fsis.usda.gov/Fact_Sheets/Irradiation_and_Food_Safety/index.asp
Liite 1

Lähde: FIMEA, Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus
|