Sibylla vauhdittaa Atrian kansainvälistä kasvua

4.8.2010 10:15 

Atria lisää panostuksiaan Sibylla-pikaruokakonseptinsa kasvattamiseen ja kansainvälistämiseen. Kasvumahdollisuuksia konseptille on Atrian kaikilla liiketoiminta-alueilla, joskin merkittävimmät kasvuodotukset kohdistuvat Venäjän miljoonakaupunkien pikaruokamarkkinoille.

Vaikka ostovoiman vähentyminen ja talouden epävarmuus ovat pääsääntöisesti heikentäneet elintarvikkeiden kokonaiskysyntää, joidenkin tuoteryhmien kehitys on ollut päinvastainen. Yksi näistä on pikaruoka- eli Fast Food -segmentti. Esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa pikaruokamarkkinoiden arvioitu vuosikasvu on noin viisi prosenttia. Baltian alueen maissa ja Venäjällä kasvu on alueesta riippuen jopa 15 prosenttia vuodessa.

Atria kasvu pikaruokamarkkinoilla perustuu Sibylla-tuotemerkkiin,  joka on alkuperämaansa Ruotsin tunnetuimpia tuotemerkkejä. Ruotsissa on lähes tuhat Sibylla-myyntipistettä. Näistä valtaosa on huoltoasemilla tai muissa myymälätiloissa toimivia, franchise-sopimukseen perustuvia myyntipisteitä. Ruotsissa on myös useita satoja Sibylla-kioskeja (Sibylla-gatuköket). Toiseksi laajin Sibylla-markkina-alue on Puola, jossa on noin 560 myyntipistettä. Määrää kasvattaa entisestään merkittävä ketjuasiakassopimus, jonka mukaisesti Atria Concept AB toimittaa Sibylla-laitteita ja Fast Food -tuoteryhmän tuotteita noin 260:lle Shell-ketjun huoltoasemalle. Baltian alueen maissa myyntipisteitä on noin 350, Venäjällä noin 260 ja Suomessa 160.

Sibylla-pikaruokakonseptin kansainvälinen kasvu tulee perustumaan sekä nykyisten myyntipisteiden tarjonnan kehittämiseen että uusien myyntipisteiden lisäämiseen. Myös pikaruokakonseptin organisaatiota kehitetään. Sibylla-pikaruokakonseptista vastaa Atria Concept AB, joka kuuluu Atria Skandinavia -liiketoiminta-alueeseen.

Lisätietoa Sibylla-pikaruokakonseptista saat osoitteesta www.sibylla.se
Sivut on julkaistu vain ruotsiksi.