Atria Venäjän uusi tehdas avattiin Gorelovossa
20.4.2010 10:00
Atria on käynnistänyt uuden lihavalmistetehtaansa Gorelovon teollisuuspuistossa, Pietarin keskustan tuntumassa. Uusi tehdas kaksinkertaistaa Atria Venäjän tuotantokyvyn Pietarin alueella ja vahvistaa yhtiön markkina-asemaa Pietarin lisäksi muun muassa Moskovassa.
Uusi tuotantolaitos muodostuu kahdesta osasta, varsinaisesta lihavalmistetehtaasta ja logistiikkakeskuksesta. Logistiikkakeskus on toiminut syksystä 2008 lähtien ja sen palveluja käyttää myös Atrian toinen Pietarin alueen tehdas. Se sijaitsee Sinyavinossa, noin 45 kilometriä Pietarin keskustasta. Atria on investoinut Gorelovon tuotantolaitokseen noin 70 miljoonaa euroa ja teknologialtaan se on Venäjän nykyaikaisimpia lihanjalostuslaitoksia.
- Lisääntyneen tuotantokapasiteetin ohella uusi tehdas parantaa tuotteidemme tasalaatuisuutta ja tuoteturvallisuutta, koska tuotanto on automatisoitu. Tehokas logistiikkakeskus ja oma kuljetuskalustomme turvaavat osaltaan kasvuamme niin Pietarissa kuin Moskovassakin, kertoo Atria Venäjä -liiketoiminta-alueen johtaja Juha Ruohola.
Hänen mukaansa uusi lihavalmistetehdas myös selkeyttää kahden Pietarin tehtaan välistä työnjakoa. Gorelovon tehtaan päätuotteita ovat nakit ja grillimakkarat, Sinyavinossa panostetaan erityisesti kestomakkaroiden, kuten salamin ja meetvurstien tuotantoon.
Atria Venäjä markkinoi tuotteitaan kahdella päätuotemerkillä, Pit-Product ja CampoMos. Pit-Product on päätuotemerkki Pietarin alueella ja CampoMos Moskovassa. Tuotemerkit juontavat Atrian ostamien yhtiöiden nimistä; Pit-Product-yhtiön Atria osti vuonna 2005 ja Campomos-yhtiön vuonna 2008. Pietarissa Atria on tuoteryhmiensä markkinajohtaja noin 20 prosentin markkinaosuudellaan. Moskovassa markkinaosuus on noin neljä prosenttia.
Gorelovon uuden tehtaan henkilöstömäärä on noin 200. Noin 17 000 neliömetrin kokoisen tehtaan sydän on täysin automatisoitu, 240 metrin pituinen tuotantolinja.
Viime vuonna Atria Venäjän liikevaihto oli 113 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 000.
LISÄTIETOA: Tästä linkistä
|