Tulevaisuuden näkymät
Q1/2012
Konsernin liikevoitto vuonna 2011 oli 8,0 miljoonaa euroa. Vuonna 2012 liikevoiton ennustetaan olevan oleellisesti tätä suurempi tulosparannuksen painottuessa loppuvuoteen 2012. Vuoden 2012 liikevaihdon arvioidaan kasvavan jonkin verran.
Q4/2011
Atrian näkemyksen mukaan maailmatalouden tilanne jatkuu epävarmana vuonna 2012. Myös Atrian liiketoiminta-alueella talouskasvuun ja markkinakehitykseen liittyy epävarmuutta.
Mahdollinen ostovoiman heikkeneminen vaikuttaa vähemmän ruoan ostoon ja kulutukseen kuin kestokulutushyödykkeiden hankintaan.
Lihamarkkinoiden kysyntä parani loppuvuonna 2011. Lihan kysynnän ja tarjonnan tasapaino on tällä hetkellä selvästi parempi kuin vuosi sitten. Pakkasvarastot ovat pienet. Atria Suomi kotimaisen raaka-aineen käyttäjänä hyötyy tästä markkinatilanteesta. Atrian muilla liiketoiminta-alueilla, joissa raaka-ainetta hankitaan nopeasti vaihtelevilta maailmanmarkkinoilta, raaka-ainekustannusten nousu voi aiheuttaa ongelmia.
Aiemmin kerrottujen tehostamisohjelmien kustannussäästöistä kohdistuu vuodelle 2012 noin 10 miljoonaa euroa.
Vuoden 2011 aikana on tehty merkittäviä uusien tuotteiden lanseerauksia, joiden odotetaan vaikuttavan positiivisesti myyntiin ja tulokseen kaikilla markkina-alueilla.
Konsernin liikevoitto vuonna 2011 oli 8,0 miljoonaa euroa. Vuonna 2012 liikevoiton ennustetaan olevan oleellisesti tätä suurempi tulosparannuksen painottuessa loppuvuoteen 2012. Vuoden 2012 liikevaihdon arvioidaan kasvavan jonkin verran.
Q3/2011
Yhtiö ennustaa koko vuoden liikevoiton jäävän merkittävästi alhaisemmaksi kuin vuoden 2010 liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä (21,6 milj. euroa). Liikevaihdon arvioidaan kasvavan jonkin verran vuonna 2011.
Suurin epävarmuustekijä liikevaihdon kasvutavoitteen saavuttamiselle on valuuttakurssien heikentyminen loppuvuoden aikana. Kiristyvä kilpailu voi myös hidastaa myynnin kasvua.
Atria Suomen tuloskehitys on merkittävä arvioitaessa koko konsernin tulosnäkymiä. Lihamarkkinatilanteen selkiytyminen ja lihan hintojen vahvistuminen parantaa Atria Suomen näkymiä loppuvuodelle. Konsernin loppuvuoden tuloskehityksen kannalta merkittävää on raaka-aineiden hintojen kehitys myös muilla liiketoiminta-alueilla.
Liharaaka-aineiden markkina on vakiintumassa loppuvuoden aikana, mutta liharaaka-aineen hinnassa on edelleenkin nousupaineita mm. korkeina pysyneiden rehu- ja energiakustannusten vuoksi. Tämän johdosta lihan tukku- ja vientihintoihin on odotettavissa korotuksia loppuvuoden aikana.
Alkuvuoden aikana Venäjän talouskehitys on ollut vakaata, mutta kansainvälisen taloudellisen epävarmuuden jatkuessa markkinoiden arvomääräinen kasvu on aikaisempaa epävarmempaa.
Atria on käynnistänyt vuosien 2010 ja 2011 aikana kannattavuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä eri liiketoiminta-alueillaan. Nämä toimenpiteet tuovat vuosittaisia kustannussäästöjä yhteensä 18,5 miljoonaa euroa. Säästöt alkavat toteutua vuoden 2011 aikana ja toteutuvat täysimääräisesti viimeistään vuoden 2013 aikana.
Q2/2011
Atria Oyj tarkisti katsauskaudella vuoden 2011 liikevoittoennustettaan. Yhtiö ennustaa koko vuoden liikevoiton jäävän merkittävästi alhaisemmaksi kuin vuoden 2010 liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä (21,6 milj. euroa). Aikaisemman ennusteen mukaan liikevoitto olisi ollut suurempi kuin 21,6 miljoonaa euroa. Liikevaihtoennuste säilyy ennallaan. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan jonkin verran vuonna 2011.
Suurin epävarmuustekijä liikevaihdon kasvulle on Venäjän vaikea markkinatilanne. Kiristyvä kilpailu voi myös hidastaa myynnin kasvua.
Atria Suomen odotettua heikompi tulos vaikeuttaa koko konsernin tuloskehitystä. Atria Suomen tulosta ovat heikentäneet lihantuotannon keskeisten raaka-aineiden voimakas hintojen nousu ja sianlihan markkinatilanteen jatkuminen edelleen vaikeana. Konsernin loppuvuoden tuloskehityksen kannalta merkittävää on raaka-aineiden hintojen kehitys myös muilla liiketoiminta-alueilla.
Liharaaka-aineiden markkina näyttäisi vakiintuvan vuonna 2011 verrattuna vuoteen 2010, mutta liharaaka-aineen hinnassa on edelleenkin nousupaineita mm. kohonneiden rehu- ja energiakustannusten vuoksi. Tämän johdosta lopputuotteiden hintoihin on odotettavissa korotuksia loppuvuoden aikana Atrian kaikilla liiketoiminta-alueilla. Elintarvikkeiden kulutuksen arvioidaan olevan lievässä kasvussa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa. Atrian arvion mukaan Venäjän ruokailutuotteiden kokonaiskysyntä on kääntynyt maltilliseen kasvuun, joka jatkuu edelleen hitaana vuoden 2011 aikana.
Tuotejohtajuusstrategian toteuttaminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Vuonna 2011 toteutetaan näkyviä lanseerauksia eri liiketoiminta-alueilla.
Atria on käynnistänyt vuosien 2010 ja 2011 aikana kannattavuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä eri liiketoiminta-alueillaan. Nämä toimenpiteet tuovat vuosittaisia kustannussäästöjä yhteensä 17 miljoonaa euroa. Säästöt alkavat toteutua vuoden 2011 aikana ja toteutuvat täysimääräisesti viimeistään vuoden 2013 aikana.
Q1/2011
Liharaaka-aineiden markkina näyttäisi vakiintuvan vuonna 2011 verrattuna vuoteen 2010, mutta liharaaka-aineen hinnassa on edelleenkin nousupaineita kohonneiden kustannusten vuoksi. Tämän johdosta lopputuotteiden hintoihin on odotettavissa korotuksia loppuvuoden aikana Atrian kaikilla liiketoiminta-alueilla. Elintarvikkeiden kulutuksen arvioidaan olevan lievässä kasvussa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa.
Tuotejohtajuusstrategian toteuttaminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Vuonna 2011 toteutetaan näkyviä lanseerauksia eri liiketoiminta-alueilla.
Atrian arvion mukaan Venäjän ruokailutuotteiden kokonaiskysynnän kasvu on hidasta vuoden 2011 aikana. Kokonaismarkkinakehityksen hidas elpyminen Atrian tuoteryhmissä ja kiristynyt kilpailutilanne ovat vaikeuttaneet hinnankorotusten läpivientiä Venäjällä, jolloin merkittävästi kohonneita raaka-aineiden hintoja ei ole pystytty viemään riittävästi myyntihintoihin. Tämän vuoden koko tulosta rasittavat myös uuden tehtaan kustannukset täysimääräisesti.
Atrian näkemyksen mukaan Venäjän ruokailutuotemarkkinat kääntyvät maltilliseen kasvuun, mutta hitaammin kuin aikaisemmin on arvioitu.
Atria käynnisti viime vuoden lopulla Moskovan toimintojen tehostamisohjelman, joka etenee aikataulussa. Tehostamisohjelman kustannussäästön arvioidaan olevan vuositasolla noin 6 miljoonaa euroa. Säästöt alkavat toteutua vuoden 2012 aikana ja toteutuvat täysimääräisesti vuoden 2013 alusta alkaen. Markkinakasvun ja säästötoimien sekä uuden tehtaan tehokkaan tuotantokapasiteetin myötä Atria Venäjän liiketuloksen arvioidaan kääntyvän positiiviseksi vuoden 2013 jälkimmäisellä puoliskolla.
Atria-konsernin liikevaihdon arvioidaan kasvavan jonkin verran vuonna 2011. Liikevaihdon kasvua hidastavat erityisesti Venäjän vaikea markkinatilanne ja kuluttajapakatun lihan valmistuksesta luopuminen Ruotsissa.
Konsernin liikevoitto, ilman kertaluonteisia kuluja, oli 21,6 miljoonaa euroa vuonna 2010. Konsernin liikevoiton ennustetaan olevan tätä suurempi vuonna 2011. Suurimpina epävarmuustekijöinä tuloskehityksen kannalta ovat viljan, rehujen ja muiden raaka-aineiden hintojen nousu sekä Venäjän vaikea markkinatilanne.
Q4/2010
Markkinatilanteen arvioidaan jatkuvan edelleen haasteellisena vuoden 2011 aikana. Elintarvikkeiden kulutuksen arvioidaan olevan lievässä kasvussa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa. Venäjällä lihavalmisteiden kokonaiskysyntä on ollut laskussa vuonna 2010 ja Atrian arvion mukaan kysynnän kasvu on hidasta vuoden 2011 aikana. Atria-konsernin liikevaihdon arvioidaan kasvavan jonkin verran vuonna 2011. Liikevaihdon kasvua hidastavat erityisesti Venäjän vaikea markkinatilanne ja kuluttajapakatun lihan valmistuksesta luopuminen Ruotsissa.
Konsernin liikevoitto, ilman kertaluonteisia kuluja, oli 21,6 miljoonaa euroa vuonna 2010. Konsernin liikevoiton ennustetaan olevan tätä suurempi vuonna 2011. Suurimpina epävarmuustekijöinä tuloskehityksen kannalta ovat viljan, rehujen ja muiden raaka-aineiden hintojen nousu sekä Venäjän vaikea markkinatilanne. Viljan ja rehun hintojen nousu aiheuttaa korotuspaineita lihan hintaan.
Q3/2010
Aikaisemmasta ohjeistuksesta poiketen konsernin vuoden 2010 liikevoiton ennustetaan jäävän vuoden 2009 liikevoiton tasosta. Lisäksi aikaisemmasta ohjeistuksesta poiketen konsernin vuoden 2010 liikevaihdon ennustetaan jäävän jonkin verran vuoden 2009 tasosta. Aiemmin Atria on arvioinut koko konsernin liikevoiton ja -vaihdon vuodelle 2010 olevan edellisvuoden tasolla.
Lihavalmistemarkkinoiden alavireisyyden jatkuminen Venäjällä heikentää Atria Venäjän myyntivolyymien kasvua. Liharaaka-aineiden hinnat Venäjällä ovat nousseet elo-syyskuussa merkittävästi ja hintojen nousun arvioidaan jatkuvan voimakkaana koko loppuvuoden ajan. Raaka-aineiden hintojen nousu pyritään siirtämään lopputuotteiden hintoihin, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti Q4/2010-jakson liikevaihdon kehitykseen. Lisäksi yhtiön päätös luopua kuluttajapakatun lihan valmistamisesta Ruotsissa pienentää Q4/2010-jakson liikevaihtoa. Toisaalta Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun vahvistuminen on kasvattanut konsernin euromääräistä liikevaihtoa.
Liikevoittoennusteen heikkenemisen pääasiallisena syynä ovat Atria Venäjän liikearvon arvonalentumistappio ja heikentynyt tulosnäkymä loppuvuodelle. Atria Venäjän koko vuoden liiketappion ennustetaan kasvavan merkittävästi viime vuodesta. Vaikean markkinatilanteen lisäksi tämän vuoden tulosta Venäjällä rasittavat myös uuden tehtaan kustannukset ja kasvaneet panostukset markkinointiin. Lisäksi Atria Venäjän euromääräistä tappiota kasvattaa vahvistunut ruplakurssi.
Q2/2010
Elintarvikealan työtaistelutoimenpiteet Suomessa vaikuttivat Atrian toisen neljänneksen myyntiin ja tulokseen sekä voivat häiritä myynnin kehitystä vielä Q3-jaksolla. Lihavalmistemarkinoiden alavireisyyden jatkuminen Venäjällä heikentää Atria Venäjän myyntivolyymien kasvua. Lisäksi yhtiön päätös luopua kuluttajapakatun lihan valmistamisesta Ruotsissa pienentää toisen vuosipuoliskon liikevaihtoa. Toisaalta Venäjän ruplan ja Ruotsin kruunun vahvistuminen on kasvattanut konsernin euromääräistä liikevaihtoa. Näistä syistä johtuen konsernin vuoden 2010 liikevaihdon ennustetaan pysyvän vuoden 2009 tasolla.
Aikaisemmasta ohjeistuksesta poiketen konsernin vuoden 2010 liikevoiton ennustetaan jäävän vuoden 2009 liikevoiton tasolle. Liikevoittoennusteen heikkenemisen pääasiallisena syynä on Atria Venäjän heikentynyt tulosnäkymä loppuvuodelle. Atria Venäjän koko vuoden liiketappion ennustetaan kasvavan viime vuodesta. Negatiivisena jatkunut markkinakehitys ja kiristynyt kilpailutilanne ovat vaikeuttaneet hinnankorotusten läpivientiä Venäjällä, jolloin kohonneita raaka-aineiden hintoja ei ole pystytty viemään myyntihintoihin. Tämän vuoden tulosta rasittavat myös uuden tehtaan kustannukset ja kasvaneet panostukset markkinointiin. Lisäksi Atria Venäjän euromääräistä tappiota kasvattaa vahvistunut ruplakurssi. Toisella vuosineljänneksellä toteutuneet työtaistelutoimenpiteet ja niiden vaikutukset kesäsesongin tilauksiin voivat vielä heikentää Atria Suomen Q3-kauden tulosta.
Q1/2010
Markkinatilanteen arvioidaan jatkuvan haasteellisena vuoden 2010 aikana. Elintarvikealan työtaistelutoimenpiteet Suomessa tulevat vaikuttamaan Atrian toisen neljänneksen myyntiin ja tulokseen. Lisäksi yhtiön päätös luopua kuluttajapakatun lihan valmistamisesta Ruotsissa pienentää toisen vuosipuoliskon liikevaihtoa. Näistä syistä johtuen konsernin vuoden 2010 liikevaihdon ennustetaan pysyvän vuoden 2009 tasolla. Liikevoiton ennustetaan kasvavan vuonna 2010.
Q4/2009
Markkinatilanteen arvioidaan jatkuvan haasteellisena myös vuoden 2010 aikana. Elintarvikkeiden ja erityisesti lihan kulutuksen ei arvioida vähentyvän merkittävästi ja siten elintarviketeollisuuden myyntivolyymien ennustetaan säilyvän kohtuullisella tasolla Suomessa ja Skandinaviassa. Venäjällä ja Virossa markkinoiden toipuminen lamasta voi viedä arvioitua kauemmin. Tällaisessa markkinatilanteessa Atria kiinnittää erityistä huomiota tehokkaaseen kustannushallintaan.
Vuosien 2007 – 2008 aikana tehtyjen yritysostojen jälkeen vuosi 2009 oli liiketoimintojen yhdistämisen, vakauttamisen ja tehostamisen vuosi. Vuonna 2010 edellisvuoden aikana käynnistetyt tehostamistoimet viedään päätökseen ja organisaation toimintakykyyn tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Investointipäätöksiä tehdään hallitusti ja koko konsernissa keskitytään positiivisen kassavirran turvaamiseen sekä käyttöpääoman vähentämiseen.
Haasteellisesta markkinatilanteesta huolimatta konsernin liikevaihdon ja liikevoiton ennustetaan kasvavan vuonna 2010.
Q3/2009
Talouskasvun hidastuminen ja siitä johtuva kulutuskysynnän heikentyminen vaikuttaa Atrian myyntivolyymeihin. Tämän lisäksi luopuminen salaatti- ja voileipäliiketoiminnasta Ruotsissa ja kannattamattomista asiakkuuksista Venäjällä sekä heikentyneet Ruotsin kruunu ja Venäjän rupla johtavat siihen, että konsernin koko vuoden liikevaihto jää jonkin verran vuoden 2008 liikevaihdosta.
Toimintojen tehostamisen ja vakaampien valuuttakurssien ansiosta Atria Venäjän ja Atria Skandinavian Q4/2009-tuloksen odotetaan paranevan viime vuodesta. Heikon alkuvuoden takia koko vuoden tulos Venäjällä ja Skandinaviassa jää kuitenkin alle viime vuoden tason. Atria Suomen koko vuoden liikevoiton
arvioidaan olevan viime vuoden liikevoittoa parempi, mutta konsernin koko vuoden liikevoiton odotetaan jäävän jonkin verran alle viime vuoden tason.
Q2/2009
Maailmanlaajuinen talouskasvun hidastuminen ja siitä aiheutunut kulutuskysynnän muutos vaikuttaa Atrian myyntivolyymeihin erityisesti kalliimmissa tuoteryhmissä. Tämän lisäksi luopuminen salaatti- ja voileipäliiketoiminnasta Ruotsissa ja kannattamattomista asiakkuuksista Venäjällä sekä heikentyneet Ruotsin kruunu ja Venäjän rupla johtavat siihen, että konsernin koko vuoden liikevaihto jää vuoden 2008 tasolle.
Campomosin tappiollisen liiketoiminnan ja heikentyneen ruplan takia Atria Venäjän koko vuoden liiketulos jää selvästi alle viime vuoden tason. Muiden liiketoiminta-alueiden tuloskehitys ei täysin kompensoi Venäjän tulosmuutosta ja konsernin koko vuoden liikevoiton odotetaan jäävän jonkin verran alle viime vuoden tason.
Q1/2009
Talouden taantuma vaikuttaa myyntivolyymeihin erityisesti kalliimmissa tuoteryhmissä. Luopuminen salaatti- ja voileipäliiketoiminnasta Ruotsissa ja kannattamattomista asiakkuuksista Venäjällä sekä heikentyneet Ruotsin kruunu ja Venäjän rupla vaikuttavat alentavasti konsernin euromääräiseen liikevaihtoon. Koko konsernin 2009 liikevaihdon ennustetaan tämän takia pysyvän vuoden 2008 tasolla.
Kansainvälisen taloustilanteen takia tulosennusteeseen liittyy paljon epävarmuutta. Tappiollisen Campomos-yhtiön ja heikentyneen ruplan takia Atria Venäjän tulos tulee jäämään merkittävästi alle viime vuoden tason. Muiden liiketoiminta-alueiden tuloskehitys ei riitä täysin kompensoimaan Venäjän tuloskehitystä ja konsernin koko vuoden liikevoiton ennustetaan jäävän jonkin verran alle viime vuoden tason.
|